Acti ry - Markkinoinnin ainejärjestö

Markkinoinnin, kv-liiketoiminnan ja yrittäjyyden ainejärjestön virallinen blogi

Tammikuu 2008

Perinteinen acti vai uusia asentoja?

Valta vaihtui (ainakin osittain) ja pääsemme vihdoinkin kynän varteen! Actin uusi innokas tiedottajatiimi odottelee kärsimättömänä tulevan vuoden uusia ideoita ja tapahtumia. Viime vuosi oli kaikin puolin hauska ja onnistunut, minkä seurauksena voimme ylpeänä todeta Actin yltäneen jälleen vuoden ainejärjestön titteliin. Pyrimme jatkamaan samaan malliin ja olemme avoimia myös teidän kuntalaisten toiveille yritysvierailijoista tai excuista.

Mursut saavat huokaista helpotuksesta, kun Kotlerin raamatun voi vihdoin viedä KIVAan myytäväksi. Toivottavasti kuitenkin markkinointi ei aineena menettänyt hohtoaan ja muistuttaisimme, että myös mursut ovat tervetulleita tapahtumiimme. Maaliskuisen kevätauringon alkaessa paistaa Actin perinteinen ja suosittu urailta voi auttaa oman jutun löytämisessä -etenkin jos pääaine vielä mietityttää. Kevät tuo tullessaan myös muita mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja viimeistään Actin kesäristeilyllä voi päästä kosketuksiin yritysmaailmaan.

Pyrimme elävöittämään KY:n yhä uinuvaa blogimaailmaa ja informoimaan ajoissa tulevista tapahtumista, ettei vuoden parhaat tsäänssit kehittää itseään mene sivu suun. Muistathan myös Actin sähköpostilistan ja toki voi aina kysellä mieltä askarruttavista asioista osoitteesta acti@kyweb.fi (mieluiten tietenkin jotenkin toimintaamme liittyvistä aiheista).

Acti aloittaa vuotensa ideoimalla toimintaansa ja hakemalla uusia tuulia Suomenlahdelta ja Stokiksesta. Jos se ruoho olisi vaikka vihreämpää lahden toisella puolella. Toivotamme kaikille inspiroivaa alkua uudelle opiskeluvuodelle!

Tiedotuksen tytöt,
Niina ja Lotta



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute